Seuran esittely
Pohjois-Espoon Ponsi on vuonna 1982 perustettu jalkapallo- ja salibandyseura, jonka toiminta-alueena on Pohjois-Espoo (Niipperi, Kalajärvi, Lahnus) ja kohderyhmänä lapset ja nuoret sekä harrastejalkapalloilijat. Seuramme toiminnassa on mukana noin 250 aktiivista harrastajaa. Seuran toiminta on voimakkaassa kasvussa Pohjois-Espoon väestönkasvun johdosta, jäsenmäärämme onkin kaksinkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana!
Toiminta-ajatuksemme on tarjota urheilullisia elämyksiä kehittyvässä ja virikkeellisessä yhteisössä. Toimintaamme ohjaavat arvot ovat iloisuus, kehittyminen, tasapuolisuus ja yhteisöllisyys.
Seurassa on juniorijalkapallossa seitsemän ikäluokkaa pojille, kaksi tytöille, sekä yksi yhteisjoukkue. Salibandya pelaa kuusi ikäluokkaa poikia. Lisäksi meillä on aktiivinen jalkapallon ikämiesjoukkue.
Seuramme toimii paikallisesti niin että harrastusta aloittavien lasten ja nuorten on helppo tulla toimintaan mukaan. Kesäaikaan toiminta painottuu Metsämaan ja Niipperin kentille. Koululaisten kesälomien alussa järjestetään jalkapallokoulu Metsämaan kentällä. Salibandya harjoitellaan paljon myös Juvanpuiston koululla.
Toimintaa pidetään yllä vapaaehtoisvoimin, seurallamme ei ole palkattuja työntekijöitä, vaan kaikki valmentajamme ja toimihenkilömme ovat mukana koska haluavat edistää alueen lasten ja nuorten liikuntaharrastusta ja pitää yllä seuratoimintaa Pohjois-Espoossa.
Seuralla on kaytössään urheilumaja (Ponnen maja) Metsämaan kentän läheisyydessä. Seura ja sen joukkueet käyttävät majaa ahkerasti, mutta sitä vuokrataan myös muille yhdistyksille ja yksityishenkilöille esim. kokouksiin, saunailtoihin tai perhejuhliin.
Vuonna 2009 käynnistettiin PEP-Areena -hanke jalkapallon olosuhteiden parantamiseksi Metsämaan kentällä. Syksyllä 2010 Espoon valtuusto teki päätöksen lisärahoituksesta liikuntarakentamiseen, jonka turvin Metsämaan hiekkakenttä saatiin muutettua tekonurmeksi kesällä 2011. Seura ja kaupunki jatkavat yhteistyötä hankkeen viemiseksi eteenpäin - tavoitteenamme on edelleen talviaikainen ylipainehalli kentän katoksi.
Joukkueenjohtajat
| Old Boys | Risto Turunen | 050-3416191 |
| PEP Pirttimäki | Akseli Tasa | 044 951 4050 |
| Pojat 98 | Harri Järvinen | 040-7201289 |
| Pojat 99-00 | Heli Uusnäkki | 050-4442374 |
| Pojat 01 | Markku Heimo | 040-5277860 |
| Pojat 02 | Ulla Hippi | 050-3599524 |
Pojat 03 | Pia Uotinen | 050-5919921 |
| Pojat 04 | Riitta Hella | 040-5479804 |
| PEP 05 | Bunny Taivaloja | 045 1345698 |
| Tytöt 99-01 | Stella Backman | 040-7759095 |
| Tytöt 02-03 | Minna Tamminen | 050-3326817 |
| Juvanaalit 96 (SB) | Mika Karjalainen | 040-5737303 |
| Juvanaalit 00 (SB) | Marko Saikkonen | 040-5035106 |
| Juvanaalit 01 (SB) | Jenni Heikkinen | 045-6343773 |
| Juvanaalit 02 (SB) | Kari Lehtinen | 040-5614962 |
| Juvanaalit 03 (SB) | Johanna Sjöblom-Nousiainen | 045-6357697 |
| Juvanaalit 04 (SB) | Kimmo Saarikko | 0400-259695 |


