PEP käynnisti kummitoiminnan

6.3.2023

Kummitoiminta lähti alunperin liikkeelle PEP T10YJ joukkueen valmentaja Tomin ajatuksesta tehdä enemmän ikäluokkien välistä yhteistyötä seuran sisällä muutenkin kuin harjoitusten ja pelien osalta. Tomi kysyi mukaan toimintaan valmentajakollegansa Lyytin ja seuran junioripäällikön Anun, joka valmentaa PEP T13-14 joukkueessa. Tästä joukkueesta valittiin kummipelaajat T10YJ joukkueesta valikoituneille kummeille. Rohkeasti kaikki valitut ottivatkin kunnian vastaan ja lähtivät mukaan kummitoimintaan.

Kummitoiminnan tarkoitus on lisätä seuran sisällä yhteisöllisyyttä yli joukkue rajojen ja että kummit toimivat nuorempien esimerkkinä niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Lisäpotkuna kummitoiminta voi tuoda esille myös sitä, että jalkapallo voi olla treenien ja pelien lisäksi myös muuta kivaa toimintaa, kuten kannustamista ja kavereiden kanssa kentällä oloa.

Kummitoiminta käynnistettiin virallisesti Kick off-illassa 9.3 Ponnen majalla. Majalle saapui 24 tyttöä, osa ehkä vähän jännittäen sitä, mitä tuleman pitää. Alkuun tutustuttiin puolin ja toisin, arvottiin kummit ja tietokisailtiin oman kummin kanssa. Illan lopulla majalla oli rento tunnelma, otettiin yhteiskuvia kummin kanssa ja vaihdettiin numeroita kuulumisten vaihtoa varten. Kummeja ja kummipelaajia kannustettiin pitämään yhteyttä ja tapaamaan toisiaan esimerkiksi seuran vapputapahtumassa. Tomin, Anun ja Lyytin toiveena on, että kummit tekisivät oikeasti yhteistyötä keskenään ja pelaajat saisivat toisistaan kavereita ikäerosta huolimatta.

Kummitoimintaa on tarkoitus laajentaa myös muille joukkueille, kuitenkin niin että kyseiset joukkueet ottavat itse koppia toiminnan organisoinnista ja järjestämisestä. Anu auttaa mielellään joukkueita alkuun.