Uusi junioripäällikkö Anu Kääpä
28.4.2021
Seurassa aloittaa uusi junioripäällikkö, Anu Kääpä. Anu on itse pelannut pienestä asti jalkapalloa ja aloittanut valmennusuransa 17-vuotiaana. Peliurallaan Anu on pelannut eri naisten divareissa, korkeimmillaan pelejä löytyy naisten ykkösestä. Valmentajana Anu on ehtinyt valmentaa niin futiskouluissa, juniorijoukkueissa kuin aikuisten höntsäjengeissä. Lisäksi Anu on toiminut useamman vuoden Uudenmaan piirin jalkapalloleireillä valmentajana sekä hakenut oppia valmentamiseen myös Englannista.
Koulutukseltaan Anu on liikunnanohjaaja ja kasvatustieteen kandi. Anu siirtyykin tähän työhön varhaiskasvatuksen opettajan pestistä. Junioripäällikkönä Anun työnkuvaan kuuluu muun muassa aloittavien joukkueiden tukena toimiminen, nassikka- ja perhefutiksen järjestäminen sekä kesäleirit yhdessä Timpan kanssa.
Anu itse odottaa työltään, että pääsee liikuttamaan alueen lapsia ja nuoria jalkapallon parissa esim. vierailemalla päiväkodeissa ja kouluilla. Tavoitteena olisikin, että Pohjois-Espoon Ponsi on jokaiselle alueen lapselle tuttu seura.